Blog Layout

katsaus vuoteen

Kuluneen vuoden tapahtumia

Taas on vuosi vierähtänyt ja on aika kerrata mitä vuoden aikana hoitolassa on tapahtunut. Ensinnäkin iso kiitos teille, jotka ovat asiakkaanani. Minulla on mahtavia, mukavia ja hauskoja asiakkaita. Puhutaan monista asioista, jaetaan iloja ja suruja.

Tämä vuosi oli tasainen, verraten siihen mitä maailmassa tapahtuu. Korona jyllää edelleen ja maailman meno mitä on. Ei siitä sen enempää.

Hoitolan hoidoista eniten teen edelleen klassista hierontaa, sitten tulevat jalkahoidot ja kolmantena vartalohoidot. Vartalohoitoja tykkään tehdä ja onkin mukavaa, kun ne ovat lisääntyneet.


Uutena hoitona palveluihin tuli vyöhyketerapia. Se sai hyvän vastaanoton ja toivottavasti asiakkaat kiinnostuvat siitä jatkossakin. Rentoutusunelmahoito on myös uutuus hoito. Olen valmistunut vyöhykehoitajaksi ja valmistuminen diplomi vyöhyketerapeutiksi on viimeistä näyttöä ja paperihommia vaille valmis.


Kesäkuu oli kiireisintä jalka,-kasvo,-ja vyöhykehoidoissa. Kesällä tuotteita lähti asiakkaiden mukaan kivasti. Suosituimmat olivat jalkavoiteet, kasvovesi ja pihkavoide, joka kuuluisi olla jokaisen mukana laukussa!

Lokakuu oli hierontojen ja vartalohoitojen aikaa. Vartalohoitoina suosituimmat olivat kuumakivi ja vyöhykehoito. Marraskuun loppu- joulukuu on ollut hiljaisempaa. Flunssa on tainnut ajaa monet sängyn pohjalle.


Hauskoja hoitoja on ollut yhdistelmähoidot, kaverihoidot kuten kolmen naisen päivänvietto Tampereella ja hoitolassa he kävivät ottamassa jalkojen parafiinihoidot. Olen saanut koottua hoidon tekijöitä, jotta voidaan tehdä ystäville samanaikaisesti hoidot. Toisena kaverihoitona oli selän turvehoidot hieronnalla sekä 30 min hieronnat käsiparafiinin kera.


Ihanaa, kun asiakkaat kyselevät erilaisia hoitoja. Ehkäpä pitäisi tarjota valmiita hoitokomboja nettisivuille? Jouluun viikolla 50 tulee intialainen päähieronta palveluvalikoimaan. Tämä hoito sopii myös "kaverille kans" hoitoon, koska saan siihen toisenkin tekijän.


Vuosi -23 on tarkoitus hieman laajentaa hoitohuonetta. Olen saanut naapurihoitohuoneen käyttööni ja huoneet on tarkoitus yhdistää ovella. Näin ollen pystyn tarjoamaan hoitoja isommallekin porukalle. Kyselyjäkin on jo tullut ensi vuodelle, mikä on mahtavaa.

Tässä uudessa, nimellä pikku huone, toimii ompelimo Japlin sekä vyöhyketerapeutti Niina tekee hoitoja asiakkailleen. Pikku huone mukautuu myös moneen tapahtumaan.


Vielä on vuotta jäljellä ja jouluun on aikaa. Halutessasi noutaa lahjakortteja hoitolasta voit varata ajanvarauksesta shoppailuajan, joka on tarkoitettu lahjakorttien, tuotteiden noutamiseen tai shoppailuun. Joulukuun olen hoitolassa 23.12 klo 13.00 asti. Joulun välipäivät 29-30.12. olen töissä ja uudenvuoden jälkeen alkaa arki 3.1.23.

Toivotan oikein hyvää joulua ja uutta vuotta kaikille, jotka tämän lukevat. Terveisin Jaana

Viimeisimmät kirjoitukset:

Tekijä Jaana Niemi 18 May, 2023
Vartalohoidot ja hemmottelua
Tekijä Jaana Niemi 05 Feb, 2023
Monimuotoiset perinnehoidot
Tekijä Jaana Niemi 10 Jun, 2022
Kesä on odotuksen aikaa. Haluamme toteuttaa jotain kauan suunniteltua tai vain levätä ja olla. Hoitolan kesään valmistautuminen on alkanut jalkahoitojen kävijämäärän lisääntymisellä. Vartalohoidot kuten kuumakivihoito on kesälomalaisen aloitustapahtuma. Kuumakivihoito rentouttaa ja pyyhkii työelämän asiat pois ja aloitat loman lempeästi. Juhannusviikolla hoitolasta saatavilla pieniä kesän tuotepaketteja mm. kasvojen puhdistukseen, jalkojen hyvinvointiin, pieniä tuliaisia vaikkapa mökkiläisille. Lahjakortteja tietysti unohtamatta. Lahjakortti on vuoden voimassa, joten aikaa on sen saajalla. Lahjakortin voi ostaa tietylle palvelulle tai avoimena lahjakorttina jollekin summalla niin käyttäjä saa itse päättää mitä haluaa kortilla. Heinäkuussa palveluiden hinnat hieman nousevat ja palveluihin tulee pieniä muutoksia. Sesonkiluonteisesti tulee palvelupaketteja esim. jalkahoito ja fresh up kasvohoito tai jalkahoito ja osa vyöhyketerapiaa. Korvista löytyvät myös Vartalohoidot ovat aina lempiaiheeni hoitolassa. Myyntiin on tullut aivan ihana Anna Lotan PRO sarjan Pampering BODY BUTTER. Voiteen tuntuma ja tuoksu on ihana! Näillä mennään kohti kesän viettoa! Oikein hyvää ja lämmintä kesää ja tervetuloa hoitoihin!
Tekijä Jaana Niemi 16 Apr, 2022
"elämä saapuu ihmiselle kerran ja menneisyys ei tule koskaan enää" - Sun Simiao -
Tekijä Jaana Niemi 07 Feb, 2022
Kehon rentoutus
Tekijä Jaana Niemi 30 Aug, 2021
Kuinka aloittaa liikkumisen keveys?
Tekijä Jaana Niemi 05 Jul, 2021
Aseta lomamoodi päälle
07 Mar, 2021
Nyt on hyvä hetki hoitaa ihon kuorinnat kuntoon. Kosmetologina teen puhdistavia hoitoja ja kosteutusta. Puhdistus on kaiken alku, kun hoidetaan itseämme. Mutta mutta, miksi sitä kuuleekin niin usein, että ihmiset pesevät kasvonsa pelkällä vedellä ?! Se vaan on nyt niin, että se pelkkä vesi ei riitä puhdistamiseen ! Miksi se ei riitä? Vesi kuivattaa ihoa, vesi ei puhdista ihon talia ja likaa. Niin paljon on kaikkia ihania puhdistustuotteita, joten kun löytää itselleen hyvän ja mukavan tuotteen, puhdistamisesta tulee jopa kivaa. Puhdistustuotteita ovat emulsiot, vaahdot, ( joihin olen itse tykästynyt ), geelimäiset ja öljyt. Valikoimaa on ja ellet oikein tiedä mitä valitsisit, kosmetologi aina auttaa sinua. Lohduttavaa on se, että aamulla voit puhdistaa kasvot vain kasvovedellä. Hoitohuoneellani on Anna Lotan Pro sarjan tuotteita. Puhdistustuotteissa on lempeän täyteläinen puhdistusemulsio Milky Cotton Cleancer . Tämä tuote sopii kuivalle, kireälle iholle. SebaFoam on minulle uusi tuttavuus. Miellyttävän tuoksuinen ja runsas puhdistusvaahto. Tämä jättää ihon pehmeäksi ja monet pitävät SebaFoamista. Tuote parantaa ihon hygieniaa. Ihoa kevyesti kuoriva puhdistusvaahto on Exfoliating Foam Cleanser. Tämä sopii epäpuhtaalle, ikääntyvälle ja valovaurioituneelle iholle. Tässä maitohappo auttaa kuolleita ihosoluja irtoamaan ja edesauttaa ihon uusiutumista. Geelimäinen puhdistustuote poistaa tehokkaasti myös meikin ja lian. Tämä huippuputsari on nimeltään Eupharasia Cleanser. Käytön jälkeen iho tuntuu puhtaalta, pehmeältä ja raikkaalta. Tällä tosiaan lähtee meikkikin. Ellei halua tehdä asioita vaikeaksi tai ei käytä meikkiä ollenkaan, sitten sinulle sopii Micellar Rose Water , tässä on nimittäin yksi tuote- kaksi vaikutusta eli kasvovesi ja puhdistus samassa pullossa. Helppoa kun heinän teko ! Tässä pieni poiminta hoitolani puhdistustuotteista. Toki puhdistukseen kuuluu kasvovedet, jolla viimeistellään puhdistusoperaatio. Teksti on osittain poimittu www.annalotanpro.fi sivuistolta, joita sinäkin voit käydä katsomassa. Hoitolassa puhdistus tehdään erilaisilla kuorinnoilla. Perus kasvohoidon yhteydessä tehdään ihoanalyysi ja valitaan hoitomuoto ja tuotteet. Perus kasvohoidossa tehdään ihotyypin mukainen kuorinta tuotteella, jota asiakas jatkaa kotikäytössä. Kemialliset kuorinnat ovat eri vahvuisilla hapoilla toimivia hoitoja. Ne tehostavat ihon uudistumista ja aktivoivat uusien solujen syntymistä. Pääsääntöisesti näitä hoitoja kannattaa tehdä tietyn väliajoin silloin päästään vaikuttamaan pintaa syvemmälle, juonteisiin ja pigmenttikudoksiin. Alkukevät on vielä hyvää aikaa näille kuorinnoille. Koneellinen timanttikuorinta sopii, kun iho on harmaa ja ihon pinnalle on kertynyt kuollutta ihosolukkoa. Hionnin jälkeen iho on vastaanottavainen kosteutta antaville seerumeille ja iho kirkastuu. Kuten jo tiedämme, iho on meidän suurin elin, josta tulee pitää huolta. Koko vartalon iho pidettävä kunnossa. Hoitolassa voit hoidattaa asian kuntoon kuivaharjauksella ja saat siihen rentouttavan kokovartalohieronnan. Maalis - huhtikuun ajan jokainen kuivaharjauksessa kävijä saa mukaansa oman sisal / juutti kintaan, jotta kuivaharjausta voi jatkaa kotona. Harjaat kuivaa ihoa pyörivin liikkein ja sen jälkeen suihkuun. Päätä suihku viileään veteen. Kuivaa ihosi pyyhkeellä taputellen ja laita lopuksi vartalovoide. Tämän jälkeen olosi on huikea ! Oletko kokeillut ? Kuivaharjausta vartalolle voi tehdä vaikka joka päivä. Kauneutta Sinulle terveisin Jaana
28 Dec, 2020
Vanha sanonta uusi vuosi, uudet kujeet on aina paikkaansa pitävä. Uusi kalenteri, uudet avautuvat sivut. Lupa odotella ja toivoa uutta. Ihminen vannoo, uskoo ja toivoo uuden vuoden lupauksessaan, että tämä uusi vuosi on nyt SE uusi alku ! Naiset vannovat kautta kiven ja kannon, että kesään mennessä paino on pudonnut, kohti bikini kautta mennään. Heti sitten, kun uuden vuoden pirskeitten jälkeen alkaa suklaat, pitsat, hodarit, siivet ja muut herkut tulla korvista. Itsekin ahmin konvehtirasiat tyhjiksi, että niistä päästään nopeasti eroon, koska muuten ne huutelevat minua sieltä kaapista, varsinkin iltaisin. Mitä sinä lupaat itsellesi ? Minulla on muutama toive, haave. Niitä kohti pitää mennä ja muistaa toiveet vielä helmikuussakin. Maaliskuussa jos samat toiveet on muistissa ja kirjoitettuna, ollaan jo pitkällä. Minulla on monta vihkoa (pitää olla kovakantinen, ei valmiita rivejä ) johon suunnitellaan, jotain lauseita, omia täkyjä. Pitää hieman pinnistellä mitä ihan oikeasti haluaa. Mieti mitä sinä haluaisit tosissasi. Ei ole ihan helppoa. Halutessasi lisää rahaa, voin kertoa, että yleensä se ei tipu syliin, vaan mitä tehdä sen eteen. Yleensä se taitaa olla se säästäminen. Laihtuminen ei tapahdu, jos jatkaa samalla tavalla kun ennenkin. Jääkaapin tsekkauksella on hyvä aloittaa ja mitä roudaan kaupasta sen täydentämiseksi. Loppujen lopuksi tavoite voi olla suhteellisen helppoa mutta yleensä me unohdamme sen. Vuosikalenteri auttaa suunnittelussa, sekä pienet välitavoitteet. Vuosikalentereita saa ladattua netistä. Tammikuussa tavoite, maaliskuussa välitavoite ja missä olemme toukokuussa asian kanssa. Notkahduksia tulee mutta asiaa voidaan vielä korjailla, kun vuotta on jäljellä. Välitaivotteena voi olla jokin oma palkitseminen. Home Sweet Home otsikko on muistutus siitä kuinka paljon on tullut oltua kotona. Koti on mukava paikka mutta se on voinut olla aika tuskaistakin, jos on joutunut olemaan jatkuvasti kotona. Moni on ollut töissä kotona ja kotona kotona ja kotona on ollut muitakin, koko ajan. Ei ole helppoa. Siinä mindfullnesit on varmasti ladattu koneelle netin syövereistä. Uuden vuoden lupauksissa luvataan varmasti liikkumisen puolesta, kun huomataan miten raskasta on kun ei pääse liikkumaan vapaasti minne haluaa. Hoitolaelämää vuodatin viime postauksessa, koronan iskiessä vasten kasvoja, eikä olla siitä päästy eroon vieläkään. Hoitolassa elämä oli loppujen lopuksi kesästä joulukuuhun helpompaa, kun vuoden alku. Töitä tehtiin hoitolassa n. kolmena päivänä viikossa ja kotona ompelutöitä. Ompelemani kasvomaskit menivät kivasti kaupan ja on niitä vielä muutamia myynnissä hoitolassa. Rokotusten alkaessa meillä on toivoa paremmasta ja saisimme normaalin arkielämämme takaisin. Kiitän kaikkia asiakkaitani, jotka ovat pikku hoitohuoneelleni tulleet. Haaveenani on keväällä /syksyllä järjestää teille asiakkaani kauneudenhoito päivä. Se vaatii järjestelyjä ja toivoa. Kalenteriin on merkitty tämä tavoite, katsotaan toteutuuko ! Mutta toivotan Sinulle lämpimästi hyvää uutta vuotta 2021 ja nähdään ! terveisin Jaana
20 Oct, 2020
Selviytymispakkausta elämään tarvitaan, toden totta ! Onhan ollut aikamoinen vuosi meillä kaikilla, eikä tämä ole ohi vieläkään ! Kaikki olemme kyllästyneitä koronaan mutta ei voi mitään sille asialle. Jokainen joutuu jonkinlaisen oman pakkauksensa hoitamaan ja kantamaan. Kuka sitten sanoo mikä on oikein, mikä väärin. Minä sanoisin, että ei kukaan. Kaikki kokevat asiat erilailla. Isoin huoli on tietysti raha. Vaikka terveys on tietysti tärkein mutta raha aiheuttaa paljon huolta ja korona iski siihen huoleen. Hoitola elämän outo vuosi. Vuosi 2020 piti olla huippu vuosi mutta niin ei käynyt, tuli selviytymisen vuosi. Ensijärkytys, sitten pieni paniikki, rahahuoli, lapsista huoli, työstä huoli. Huoli sai reagoimaan ajatuksella, nyt hoitohuoneen raivaus papereista ja sitten joku " innostus " siivoilemiseen ja seinien pintojen maalaamiseen sekä uutta pientä kalustetta tilalle ja vähän uusia verhoja ompelemaan. Kummipoikani lahjoitti hoitohuoneeseen upean itse tekemänsä lampun, joka on nyt hoitolan myynti tiskin päällä. Se on piste ii:n päälle kuten todetaan. Eihän kaikki nyt näin sulavasti mennyt, Ei ihan tuosta vaan, vaan kyllä asiakkaat olivat ne, jotka auttoivat eteenpäin viemisessä. Pahimmilla hetkillä, osa halusi auttaa rahallisesti ja ostivat sarjakortteja itselleen, lahjakortteja tuttavilleen, kävivät hoidoissa ja osa laittoivat viestejä jaksamisesta. Tämä voi olla kliseistä mutta totta on se, että iso apu tuli teiltä asiakkaani ! Selviytymispakkauksen iso osa sisältöä. Siivousta tehdessäni ajattelin, että siivoanko jo hoitohuoneen tyhjennystä ja lopettamista varten mutta sitten tuli ajatus, että " paskat, nyt siivotaan, kun on aikaa" ! Katsoin vanhat paperit pois, hoitotuotteet läpi, hoitolaitteiden huollot ja puhdistukset, nyssykät ja pussukat tsekattu ja puunattu. Löysin kotiväen avustuksella hyvät, halvat kaapistot tiloihin sopivaksi. Vuokranantajamme jeesasi vuokrissa muutaman kuukauden ajan ja osti meille hoitolaan maaleja pientä pintaremppaa varten. Tässä kaiken välissä päädyin vanhan ammattini pariin eli ompelijan hommiin. Tein eräälle ompelimolle alihankintana suusuojia. Niitä tuli ommeltua kotona n. 2000 kpl. Ompelutöitä tuli muitakin tehtyä; vaatteiden valmistusta, matkailuautoon istuimen verhoilua ja verhojen ompelua ja samalla hoitohuoneelleni uusin parit tuolin päälliset. Näitä kaikkia sain laittaa selviytymispakkaukseeni. Kolme kuukautta tähän meni ja koitti kesä. Ihanaa, taas vapauduttiin, oltiin iloisia, hoidoissa käytiin. Me kaikki olimme kuitenkin aika väsyneitä. Väsyneitä tähän ihmelliseen aikaan, osa teki töitä kotoa käsin, oli yksin kotona aamusta iltaan, osa teki kotoa käsin töitä ja lapset kiljuivat taustalla, kun piti olla koneyhteydessä tiimiin. Itsekin olin aika puhki ompelutöiden kiivaasta tahdista ja tuntui ettei rintaranka toimi ja hengitys kiristää. Kävin hieronnoissa paljon ja yritin kotona tehdä avaavia liikkeitä. Hierontoja tehdessäni ihmiset puhuvat avoimesti elämästään ja minusta on mukavaa, kun on paikka, jossa he voi avautua sen kummemmin miettimättä. Tästä kesästä ja omasta hengityksen kireydestä tuli mieleeni etsiä tietoa miten hoidollisesti saisin asiakkaita avautumaan enemmän. Tällä tarkoitan oman kehon avautumista eli miten saada ihmiset hengittämään paremmin. Kesällä meinaan tuli kaiveltua monenkin asiakkaani kylkiluiden välejä, kun siellä joku pistää ja ahdistaa. Löysin netin ihmeellisistä syövereistä tieni tällaiseen hoitomuotoon, kun HAA- hengitys ! Ahaa, sellaiseen sitten ! Otin yhteyttä kouluttajaan ja niinpä menen sellaiseen tehokurssiin muutamien hieroja kollegoiden kanssa marraskuun toisella viikolla. Vähän aikaa vielä joudutte odottelemaan hengityksen avaavaa hierontaa! Toivon, että siitä olisi teille joku asia sinne omaan selviytyspakettiin. Pikku juttu vielä; Eräs asiakkaani laittoi viestiä, että " haluan suusuojia, tee sellainen. Tilaan neljä, ilmoita kun valmiit". No, sitten aloitin etsimään kankaita, suodattimia ja sitten ompelemaan. Maskeja valmistui ja jatkuu edelleen. Niitä saa hoitolasta 10e kappalehintaan. Maskit sisältävät suodatinkankaan. Tämänkin voi lisätä selviytymispakettiin, aloita tekeminen, älä mieti liikaa. Korkealta ei putoa. Viimeisenä tähän pakettiin on työkaverit hoitolassa. Porukalla teimme " pientä pintaremonttia" - päivät. Maalasimme käytävämme seinät, siivosimme kaikki paikat ja pikkuisen sisustettiin. Yksi teki meille ruokaa urakkamme päätteeksi. Oli kiva tehdä yhdessä ja olemme tyytyväisiä lopputulokseen. Tästä kaikesta on hyvä jatkaa. Hyvää syksyä kaikille ja nähdään !
Lisää viestejä
Share by: